keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Ruunaa 24.5 -25.5

Tovi sitten lyhykäisen pähkäilyn tuloksena päätettiin lähteä Ruunaalle 24.5 viihtymään yön yli. Jälkeen päin selvisi että silloinhan siellä on avajaiset... Matkaan lähti 4 Narria eli Oinonen Toni, Kärkkäinen Esa, Lapp Mika ja allekirjoittanut. Tukikohtana toimi Oinosen "tölkki" ja sen ympärille kasattu leiri Siikakosken parkkipaikan liepeillä.

Vasemmalta lukien Essi, Petri, Toni ja Mika

Koska keli oli kohtuu lämmin eli siellä hellelukemilla liikkui elohopea, niin tottakai mukaan pakattiin sauna, jep jep!!! Mika arveli että hiki ei irtoa ittestään, niin vietiin sit yks kipale maastopyöriäkin jokivarteen! Toki matkassa nuitten lisäksi kaikki Ruunaan reissuilla toimiviksi todetut tarvikkeet. Joensuun Prismassa tehtiin vielä menomatkalla vimoset täydennykset niin eväs kuin... no ne loput haettiin sieltä!

Perille saavuttua kipastiin ensimmäisenä vilkaisemaan vesitilanne. Vettähän siellä oli ihan pohjaan asti eli jos meinasia Murroon niskan kiville lähteä yrittämään niin syödä pitäsiä ensin. Ei muuta kuin sapuska tarpeet muurikkaan ja Mika ohjaksiin. Kokiksi itseään opiskeleva isäntä loihti kyl sellaset eväät että että että... No nuitten pöperöitten ansiosta me tehtiin se minkä oppilaitos jossain välissä tulee tekemään eli ristittiin isäntä valmiiksi kokiksi!!!!

Vesitilannetta
Mestari areenalla

Syönnin jälkeen Mika lähti heittämään kohtalaisen pyörälenkin eli taisipa piipahtaa Neitikoskella ja sieltä vastarantaa pitkin Murroon niskalle. Samaista niskaa lähdettiin kolmistaan vilkasemaan ja toteamaan sit loppupelissä että eipä ollut kiville mitään asiaa kahlailla. Muutama heitto kuitenkin paikanpäällä heitettiin ja siinä samalla meiltä luvatkin käytiin kyselemässä. Seuraava etappi oli väliniska, minne Essi oli ennen meitä jo kipitellyt. Hiljaista oli kalojen suhteen sielläkin, vaikka hyvä tovi siinä kalastettiinkin. Siinä rannassa kamppeita kasaillessa Siikakoskelle siirtymistä varten päästiin Essille huutelemaan kannustus huutoja kun mies meinas uimalla tulla poikkeen heittopaikoilta. Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut käsillä tapahtuvien kroolausliikkeiden lisäksi alkaa jaloilla pinnan tuntumassa polskimaan...

Siikakoskella sitten levittäydyttiin padon ala- ja yläpuolelle. Allekirjoittanut pääsi yläpuolella kiroamaan erään koukkumallin syvimpään kun 2 kalaa pääsi parin potkun jälkeen irti. No mutta kolmas kerta toden sanoo... Vaan eipä sanonut eli karkuutin padon alapuoleltakin vielä yhden kalan. Kotvasen kuluttua Mika ja Toni lähti saunan lämmitykseen ja me jäätiin Essin kanssa vielä kopasemaan padon yläpuolta. Hämärän hiipiessä hiipi myös yksi kirjolohi allekirjoittaneen mustaanliitsiin ja tuo suostui haaviin asti. Pikku kirpeli pussiin ja samantein katsomaan joko sauna oli tulilla.

Väsyttely loppumetreillä

No se pakollinen liitsi kuva

Pojat olikin askarrellu hommat kondikseen eli sauna lämpeni rannassa ja tunnelma oli muutenkin kohillaan! Ilta menikin maailmaa parantaessa ja saunoessa. Kävipä siinä porukka heittämässä talviturkin saunomisen yhteydessä. Telttasauna, uskomattoman loistava keksintö. Lauteille mahtui 3 heppua ja muovisankko kiukaan äärellä takasi että kaikki mahtui kerralla löylyihin. Tuota lystiä kestikin pitkään yölle. Huilille mentäessä oli puhe että kellot viideltä herättämään. Allekirjoittanut heräilikin nuin kolmen hyvin nukutun tunnin jälkeen ja pikainen tiedustelu että onkos niitä kalaan lähtiöitä. Vekkuli juttu, ei ollut, yllätti hieman:)

Rantasauna

Tätä kävi jokunen ohi kulkeva ihmettelemässä

Vaikka aurinko mollotti heti aamusta taivaan täydeltä, niin kalat oli ihan toisella viisii kiinnostuneita perhoista. Padon yläpuolelta antoi yhden kirjon het alkuun. Siirtyminen padon alle ja taas oli kala kiinni, nyt keltaista liitsiä vietiin. Pienen pyytelyn jälkeen tuokin suostui haaviin asti. Pikkutauko ja uutta lupaa soittamaan. Eipä siinä huilin jälkeen kerenny siima kauaa jalokahvin sävyisessä vedessä lepäämään kun taas perhoa vietiin hieman ravakammin. Tällä kertaa ylös asti tuli ehjä pyrstöinen kirjolohi. Kokoa näillä vesseleillä olisi toki saanut olla enemmän, mutta ruokakaloina varsin ok!!

Tuon jälkeen oli hyvä käpötellä leiriin aamukahveelle. Kahveen ja purtavan jälkeen mentiin vielä Tonin ja Essin kanssa kalaan. Kirjolohet oli tainnu lopettaa syönnin samalla kun me lopeteltiin aamupalaa. Eli loppuaika menikin tyhjää pyytäessä. Jostain kummasta alkoi kasaantua pilviä taivaalle. Tarkoitti sitä että sukkelaan leirin purkuun ja kotimatkalle. Vois sanoa notta ajoitus oli kohillaan. Ei siinä keretty pitkää matkaa ajella Lieksasta pois päin kun vettä alkoi satamaan ja ihan maahan asti.

Loppuun lyhyesti, julmetun hyvä reissu ja kiitokset mukana olleille!!!!!!!!!!!!!!!

Kuvat: Esa Kärkkäinen








2 kommenttia:

  1. Jees, kerrassaan mahtava pläjäys. Kiitokset osanottajille, eikun seuraavaa reissua suunnittelemaan.

    VastaaPoista
  2. Todella kompakti reissu, syötiin, kalastettiin ja saunottiin. Ja kaikki edeltävistä tehtiiin mallikkaasti! Loistavaa ja kiitos!

    VastaaPoista