Aamulla kellot olikin herättämässä hyvissä ajoin, mutta kiitos kohtuu kovan sumun, saatiin torkkua painella miltei 07.00 saakka. Siitä poppoo aamupalalle ja hissuksiin siirtyminen veneisiin. Keskellä lampea aamusta vielä sumun ollessa aika sakea, näkyi muutamia pintovia kaloja. Aamutuimaan Toni saikin 2 kirjoa ja yhden nieriän veneeseen asti. Essin perhoihin haksahti myös pari kirjoa. Itse soutelin lahukkaan vanhan laavun kupeelle heittämään. Siellä kun ei nykyäkään ollut niin siirtyminen samoille apajille, mistä pojat oli kalaa saaneet. Het paikan päälle saavuttua keltaista liitsiä vietiin ja tovin päästä oli kirjo veneessä. Henkka saapui hieman myöhempään apajille ja tovin soutelun jälkeen sieltä oli kirjo veneeseen löytynyt.
Tämän jälkeen alkoi se hieman seesteisempi vaihe. Joitain varovaisia liitsinpyrstöstä imasuja lukuunottamatta aika verkkaista piteli. Välillä käytiiin kokeilemassa heitto hommia, mutta kaloista ei tietoakaan. Sen verran rauhallista ja auringon lämmittämää jaksoa eleltiin, että tais allekirjoittanut ottaa veneessä pikku päiväunet... Herätyksen hoiti veneen pohjalla poukkoillut vapa kun liitsilitka kolus pohjia pitkin.
Toni joutui tällä kertaa poistumaan hieman aikaisemmin pelipaikoilta muiden jäädessä vielä soutuhommiin. Saalis isännällä varsin loistava eli 3 kalaa. Iltapäivästä alkoi loputkin kisailijat suunnitella pois lähtöä. Elikkä lyhkäset kierrokset ja sittä rantaan. Itse ajattelin jättää kierroksen tekemättä. Aatos oli lisätä muutama lyijyhauli perukkeeseen takaisin venerantaan soudun ajaksi. Siimaa veneeseen ottaessa ja perhojen ollessa ihan veneen perässä lähti viereltä kirjo kiireellä perhoja kohti. Puolimetriä veneen perästä kala hakikin perhon suuhun ja siitä alkoi julmettu vellominen veneen kupeella. Onnekseni tuo kala pysyi kiinni eli pistekala vielä kisan loppuun. No eikös hetkeä myöhemmin Essikin väsytellyt vielä yhden pirteän kirpelin veneeseen.
Näitten kalojen jälkeen kelailtiin siimat rullille ja lähdettiin rantaan tekemään tiukkaa yhteenvetoa. Kaloja tuli varsin mukavasti eli Essillekin se 3 kalaa, allekirjoittaneelle 2 ja Henkalle 1. Siis yhteensä 8 kirjolohta ja 1 nieriä. Kaikki kalat taisia olla 51cm-54cm paikkeilla.
Rannassa yritettiin muistella mikä oli tarkka pistetilanne ennen kisaa, notta ois voitu mestari kruunata jo samantein. Pikku arvuuttelujen jälkeen Essistä nousi mestariehdokas nro. 1. Myöhemmin tähän saatiin varmistus eli 4 pisteen turvin vei Essi 2014 mestaruuden, allekirjoittaneen jäädessä kakkoseksi ja Henkan ollessa kolmas.
Toivottavasti kisailijoita saataisiin ensi vuonna enemmän matkaan mukaan. Hienoja tälläiset tapahtumat, missä mestaruus ehdokkaita useampi ja johtopaikka vaihtuu useasti kisan aikana. Voittokalakin taisi tulla vasta n. 10min ennen loppuvihellystä...
Vielä kerran ISOT ONNITTELUT ESSILLE!!!!!!!!!!!!
Toivottavasti kisailijoita saataisiin ensi vuonna enemmän matkaan mukaan. Hienoja tälläiset tapahtumat, missä mestaruus ehdokkaita useampi ja johtopaikka vaihtuu useasti kisan aikana. Voittokalakin taisi tulla vasta n. 10min ennen loppuvihellystä...
Vielä kerran ISOT ONNITTELUT ESSILLE!!!!!!!!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti