perjantai 5. syyskuuta 2014

Ruunaa 29-31.8 (narrien 3. kisa)

Ruunaan kisa, lie se yksi odotetuimmista , oli taas edessä. Matkaan lähti 6 kilpailuhenkistä kalastajaa. Ensmäiseen autoon pakkautui Kärkkäinen Esa, Kärkkäinen Toni ja allekirjoittanut. Toiseen seurueeseen kuului Oinonen Toni, Jääskeläinen Henri ja Rönkkö Sami.

Osa kilpailijoista olikin jo torstaina pitänyt sellaset treenit että pe aamupäivästä oli "maitohappoja" havaittavissa, eli rankkaa puuhaa jo pelkkä valmistautuminen!!!! Ensmäinen poppoo kävi perille päästyä Kirppuvirralla heittämässä lämmittely lenkin perjantai illasta. Kirpeli kontaktia saatiin, mutta yhtään ei ylös tuon lyhyen kalastelun aikana.

Muutoin perjantai ilta menikin Ruunaan matkailussa saunan lämmittelyssä ja passelin menttaliteetti treenin merkeissä... Tällä taattiin kisapäivälle taatusti letkeää perhojen lilluttelua.

Varsinainen kisapäivä koitti ja tällä kertaa normaalista poiketen väki jakaantui kahtia. Saarela, Rönkkö ja Kärkkäinen Toni eli Pörrö suuntasi Neitikoski/Kirppuvirta akselille ja loput siirtyi kalastamaan Siikakosken ja Murroon seutua.

Kirppuvirtaa jouduttiin tovi kalastamaan ennen ensimmäistä tärppiä. Allekirjoittaneen nymfiin kelpuutti leikattu taimen, joka laskettiin mittauksen jälkeen takas uimasille. Tovi tämän perään samaista nymfiä suupielessään kuskasi pienoinen kirpeli. Lyhyen kahnaamisen jälkeen kala haavissa ja mittaukseen. Tällä välin Pörrö oli siirtynyt Neitikosken puoleen josta oli 2 leikattua taimenta saanutkin. Keventääkseen kantamuksia ko kolmikko suuntasi seuraavaksi savupöntön ääreen tummentamaan pari kalaa.

Syönnin, juonnin ja pienen huilin päälle suunnattiin Neitikoskelle. Paikka oli varsin passelisti kalastettavissa, niin veden korkeuden kuin kalastamäärän suhteen. Sami siirtyikin hieman alemmas lirkkimään reunavirtoja. Eipä aikaakaan kun vapa notkolla kuljettiin pitkin rantoja ja hetken päästä haavissa huilasi varsin mukava kirpeli. Tämän jälkeen Pörrö siirtyi hankaamaan saman kiven kuvetta mistä aikaisemmat kaksi kalaa oli saanut. Pari heittoa ja kala kiinni. Hurjan näköstä kun vasta iskusta kala pomppaa miltei miekkosen syliin... Vaan eipä siinä, 32cm kirpeliä oli haavissa ja pistekala tuokin:)

Tovi tuota Pörrön petoa ehdittiin ihailla, niin ajattelin käydä vielä kaksihäkiläisen uittamassa tuon samaisen kiven kupeelle. Ensimmäisellä heitolla tuntui lyhyt kiskasu siimassa. Toinen heitto samaan paikkaan ja kala kiinni. Tällä kertaa hieman raskaampia potkuja ja muutama pitempi syöksy. Tovin päästä haavia halaili 60cm taimen. Kala oli yllättävän pulska ukkokala ja eväleikattu tämäkin eli pappia otsaan.

Tähän oli aika lopetella Neitikosken kisarupeamaa ja samalla tiedustella että mitä pojjiille kuuluu Siikakosken seutuville. Siellä oli Esa karkuutellut 4 kalaa eli harrastanut savolaista ceeärrää oikein tosissaan. Henri oli tinselillä saanut kirpelin ja taimenen. Oli isäntä vielä noitunut kun ei kunnolla ehdi kalastaa kun het laskun alussa paukkuu kalat kiinni. Toni O oli saanut siiman päähän kirpelin myös. Tuota ei edes pienoisen anomisen jälkeen suostuttu pistekalaksi laskemaan. Oli meinaan pupa heilahtanut siihen päähän millä edes kala ei syö...

Ilta menikin mukavasti mökillä saunoen jahka pienten kommellusten jälkeen sinne lopulta päästiin. Osa porukkaa ottikin asiakseen hierasta seuraavan eli Pirttilahden kisan taktiikat kuntoon jo hyvissä ajoin!!! Omalta osalta voi vaan todeta, niinku aina tällä poppoolla, loisto reissu! Laitelkaas muutkin narrit kommenttia kisatuoksinoista!!!!

PS. marja- ja sienimetälle ei kuulemma kannata Siikakosken parkkipaikan tietämille lähtee:)

1 kommentti:

  1. Juu ei siellä ainakaan mitään sieniä kasva, vaikka "pienen" ylimääräisen lenkin heittäs ja kattelis ;)

    VastaaPoista